Tuontikoirien tautiriskit

Tällä sivulla on tietoa sellaisista taudeista, joita tuontikoirilla voi esiintyä. Osaa taudeista esiintyy myös Suomessa.

Tautiriskit vaihtelevat kohdemaittain, eivätkä liity vain rescuekoiran adoptioon, vaan koskevat myös alueelta tuotavia tai siellä matkustavia muita koiria. Monet taudeista ovat zoonoottisia, eli ne voivat tarttua myös ihmiseen. Ihminen siis altistuu näille taudeille myös matkustaessaan kohdemaihin. Responsible Rescue -yhdistykset ottavat toiminnassaan huomioon kohdemaansa tautitilanteen ja pyrkivät minimoimaan sekä kontrolloimaan niihin liittyviä riskejä.

Osa rescuekoirien tautiriskeistä liittyy vektorivälitteisiin tauteihin. Vektorivälitteisillä taudeilla tarkoitetaan tartuntatauteja, joiden aiheuttajina ovat esimerkiksi alkueläimet, virukset tai bakteerit ja jotka leviävät eläimestä tai ihmisestä toiseen vektorin välityksellä. Vektoreina toimivat usein esimerkiksi punkit tai hyttyset, jotka voivat siirtää taudinaiheuttajan isännästä toiseen. Lisätietoa keskeisistä vektorivälitteisistä taudeista ja niiden ehkäisystä löytyy alla olevista ESCCAPin kattavista oppaista.

Tautikuvausten koostamisessa on auttanut ja tietojen oikeellisuuden on tarkistanut ELL Reeta Nurminen, väitöskirjatutkija.

GL5: Control of Vector-Borne Diseases in Dogs and Cats
MG5: Control of Vector-Borne Diseases in Dogs and Cats

Anaplasmoosi (zoonoosi)

(Zoonoosi tarkoittaa tautia, joka voi tietyissä tilanteissa tarttua myös eläimestä ihmiseen. Anaplasmoosi tarttuu kuitenkin ihmiselle vain punkin välityksellä, ei suorassa kontaktissa eläimeen.)

Yleiskuvaus

Anaplasmoosi on punkkien levittämä bakteeritauti, jonka aiheuttavat Anaplasma-suvun bakteerit. Tauti vaikuttaa veren soluihin ja elimistön puolustusjärjestelmään.

Yleisin koirilla tavattava laji on Anaplasma phagocytophilum. Anaplasmoosi on zoonoosi ja oireilevaa tartuntaa hoidetaan antibioottikuurilla. Oireeton eläin ei välttämättä tarvitse lääkitystä. Hoitotarpeen arvioi eläinlääkäri tutkimusten perusteella.

Esiintyvyys

Anaplasma phagocytophilum infektoi useita eläinlajeja, kuten koiria, kissoja, nautoja, lampaita, vuohia ja hevosia sekä ihmisiä. Taudin levinneisyysalueet laajenevat ilmaston lämpenemisen myötä, ja A. phagocytophilumia on todettu punkeissa myös Suomessa.

Tarttuvuus

Tauti leviää punkkien välityksellä. Se ei tartu suoraan eläimestä toiseen ilman väli-isäntää. Tartuntariski liittyy erityisesti punkkialueilla liikkumiseen ja suojaamattomuuteen punkkeja vastaan. Anaplasmoosi on zonoosi ja se voi tarttua ihmiseen, mutta vain punkin välityksellä, ei suorassa kontaktissa eläimeen.

Oireet

Koirilla esiintyy kahta anaplasmoosin muotoa:

  • Granulosyyttinen anaplasmoosi (A. phagocytophilum)
    Oireet ilmenevät yleensä akuutissa vaiheessa 1–2 viikon kuluttua tartunnasta, mutta infektio voi olla myös täysin oireeton.

    Mahdollisia oireita ovat:
    • ruokahaluttomuus
    • kuume
    • letargia
    • nivelkipu
    • oksentelu ja ripuli
    • yskä ja hengitysvaikeudet

  • Tarttuva syklinen trombosytopenia (A. platys)
    A. platys infektoi verihiutaleita.

    Oireita voivat olla:
    • ruokahaluttomuus
    • letargia
    • kuume
    • nenäverenvuoto
    • mustelmataipumus
    • painon lasku
    • Toteaminen

Diagnoosi varmistetaan eläinklinikalla:

  • PCR-analyysillä
  • verinäytteestä todettavilla vasta-aineilla

Tutkiminen on suositeltavaa erityisesti, jos koiralla on sopivia oireita tai taustalla altistus punkkialueella.

Hoito

Anaplasmoosia hoidetaan antibioottikuurilla. Oireeton eläin ei välttämättä tarvitse lääkitystä. Arvion hoitotarpeesta tekee aina eläinlääkäri tutkimusten perusteella. Hoitovaste on yleensä hyvä, ja ennuste on useimmissa tapauksissa suotuisa, erityisesti kun hoito aloitetaan ajoissa.

Ehkäisy ja riskinhallinta

  • Säännöllinen ulkoloislääkitys, joka estää punkkien tarttumisen tai tappaa koiraan tarttuneet punkit
  • Turkki ja iho syytä tarkistaa päivittäin erityisesti punkkiaikana
  • Punkkien nopea poistaminen vähentää tartuntariskiä merkittävästi
  • Tautitestaus tartuntaa epäiltäessä

Lähteet:

(Ei merkittävä zoonoosi, koirilla ja kissoilla esiintyviä Babesia-loisia ei ole todettu ihmisillä.)

Yleiskuvaus

Babesioosi on punkkien levittämä veritauti, jonka aiheuttavat Babesia-nimiset alkueläimet. Alkueläimet ovat mikroskooppisen pieniä loisia, jotka lisääntyvät koiran punasoluissa ja vahingoittavat niitä. Euroopassa Babesioosia levittävät erityisesti ruskea koirapunkki (Rhipicephalus sanguineus) ja suopunkki (Dermacentor reticulatus).
Babesioosia esiintyy erityisesti Keski- ja Etelä-Euroopassa, mutta tautia tavataan maailmanlaajuisesti.

Esiintyvyys

Babesioosia esiintyy kaikkialla maailmassa, mutta se on yleisintä lämpimissä maissa.Euroopassa yleisin taudinaiheuttaja koirilla on Babesia canis. Lisäksi koirilla voi esiintyä Babesia gibsoni, Babesia vogeli ja Babesia microti – lajien loisia. Taudin esiintyvyys liittyy vahvasti punkkien levinneisyyteen.

Tarttuvuus

Babesioosi tarttuu useimmiten punkin pureman kautta. On arvioitu, että tartunta edellyttää yleensä, että punkki on ollut kiinnittyneenä koiran ihoon vähintään 2–3 vuorokautta ennen kuin infektio siirtyy.

Tauti voi tarttua myös:

  • suoran verikontaktin kautta (esim. koiratappeluissa)
  • verenluovutuksen välityksellä
  • emolta pennulle istukan kautta

Babesioosi ei tartu arkisessa yhdessäolossa koirasta toiseen, vaan vaatii aina vektorin tai verikontaktin. Babesioosia ei pidetä merkittävänä zoonoosina eli koirilla esiintyvien loiskantojen ei ole todettu tarttuneen ihmiseen.

Oireet

Babesioosin itämisaika on yleensä 7–21 vuorokautta. Loiset hakeutuvat koiran punasoluihin ja aiheuttavat niiden hajoamista, mikä voi johtaa anemiaan.

Babesioosilla on kolme tautimuotoa:

  • Esiakuutti (kehittyvä) muoto
     Usein nuorilla koirilla.
     Oireita voivat olla:
    • ruokahaluttomuus
    • heikkous
    • korkea kuume
    • hyvin vaaleat ikenet

       Tauti puhkeaa usein jonkin muun stressitekijän yhteydessä.

  • Akuutti muoto
     Oireet ovat samankaltaisia mutta yleensä lievempiä:
    • väsymys
    • ruokahaluttomuus
    • kuume
    • anemia
  • Krooninen muoto
     Koira on selvästi heikkokuntoinen ja hyvin väsynyt.
     Anemia voi olla pitkäaikaista, ja maksaan sekä munuaisiin voi kehittyä pysyviä vaurioita. Tällöin ennuste on huono.

On myös mahdollista, että babesioosi on täysin oireeton.

Toteaminen

Babesioosi todetaan:

  • verisivelyllä, jossa loinen nähdään punasoluissa mikroskoopilla
  • PCR-tutkimuksella, jolla etsitään loisen perimää

Lisäksi tutkitaan usein verenkuva ja virtsa. Ultraäänitutkimuksella voidaan havaita esimerkiksi suurentunut perna. Toteamisessa on tärkeää sulkea pois muut sairaudet, jotka voivat aiheuttaa samankaltaisia oireita.

Hoito

Babesioosia hoidetaan yleensä imidokarbi-pistoksilla. Hoito uusitaan kahden viikon kuluttua.
 Suomessa Babesia gibsoni -infektiota voidaan hoitaa myös yhdistelmälääkityksellä, joka kestää useita kuukausia.

Tarvittaessa koiralle annetaan tukihoitoa, kuten:

  • nesteytystä
  • pahoinvoinnin hoitoa
  • verensiirtoja

Hoidon jälkeen tehdään PCR-tutkimus hoidon onnistumisen varmistamiseksi. Koira voi jäädä loisen kantajaksi ja sairastua uudelleen.

Ehkäisy ja riskinhallinta

  • Säännöllinen ja tehokas punkkilääkitys
  • Päivittäinen ihon ja turkin tarkistus punkkiaikana

Erityinen huolellisuus koirilla, jotka ovat saapuneet tai matkustaneet babesioosialueilta

 

Lähteet:


https://www.sympaatti.fi/artikkelit/matkustaminen-lemmikin-kanssa, 29.5.2022
https://www.movet.fi/tutkimukset/babesia-vasta-aineet-shpep/, 29.5.2022
https://evidensia.fi/hoitovinkit/babesia-koiralla/, 29.5.2022
https://parasitesandvectors.biomedcentral.com/articles/10.1186/s13071-016-1596-0, 29.5.2022
Laine, K. 2023. Verisivelyssä esiintyvät koirien tarttuvat taudit (kirjallisuuskatsaus). Eläinlääketieteen lisensiaatin tutkielma. http://hdl.handle.net/10138/356307 

Yleiskuvaus

Amerikkalainen sydänmato (Dirofilaria immitis) on sukkulamato, joka loisii koiran sydämessä ja suurissa keuhkoverisuonissa. Sydänmato aiheuttaa vakavan taudin, joka on hoitamattomana hengenvaarallinen. Tartunta tapahtuu infektoituneen hyttysen piston välityksellä.

Sydänmatoa esiintyy yleisesti trooppisilla alueilla, Välimeren maissa sekä Etelä-Euroopassa. Alueilla, joilla esiintyy loista kantavia hyttysiä, suositellaankoiralle sydänmatotautia ennaltaehkäisevää lääkitystä Ivermektiini-ulkoloishäätötableteilla. Lääkitys estää mikrofilarioiden eli sydänmadon toukkien kehittymisen aikuisiksi, mutta ei suojele infektiolta.

Esiintyvyys

Sydänmatoa esiintyy erityisesti:

  • trooppisilla ja subtrooppisilla alueilla
  • Välimeren maissa
  • Etelä-Euroopassa

Suomessa sydänmatoa ei esiinny kotoperäisesti, mutta rescuekoirilla ja matkustavilla koirilla tartunta on mahdollinen riskimaista. Ilmaston lämpeneminen ja hyttysten levinneisyys voivat tulevaisuudessa lisätä riskiä myös uusilla alueilla.

Tarttuvuus

Sydänmato tarttuu ainoastaan hyttysen piston kautta.
 Tartuntaketju etenee seuraavasti:

  1. Hyttynen imee verta infektoituneesta koirasta
  2. Sydänmadon toukat kehittyvät hyttysessä
  3. Seuraavan piston yhteydessä toukat siirtyvät uuden koiran verenkiertoon
  4. Toukat vaeltavat kehittyessään sydämeen ja keuhkoverisuoniin
  5. Loiset elävät sydämen onteloissa ja läheisissa suurissa verisuonissa. Siten ne vaikuttavat vahingollisesti verenkiertoon. Täysikasvuiset madot ahtauttavat keuhkoverisuonia.

Sydänmato ei tartu suorassa kontaktissa koirasta toiseen eikä tartu koirasta ihmiseen. Koirasta toiseen tarttuminen on mahdollista vain  hyttysen välityksellä.

Oireet

Sydänmatotauti etenee hitaasti, ja alkuvaiheessa koira voi olla täysin oireeton. Oireet kehittyvät loisten määrän ja sijainnin mukaan.

Tyypillisiä oireita myöhemmissä vaiheissa ovat:

  • yskä
  • hengenahdistus
  • rasituksen sietokyvyn heikkeneminen
  • väsymys
  • vakavissa tapauksissa sydän- ja keuhko-oireet

Taudin vaiheet

Sydänmatotauti etenee neljässä vaiheessa:

Vaiheet 1

  • Loinen kehittyy keuhkojen reunalla eikä vielä liiku muualle kehoon.
  • Usein täysin oireeton
  • Todettavissa verinäytteestä 

Vaihe 2

  • Sydänmato on tarpeeksi moninkertaistunut kattaakseen keuhkot ja keuhkokanavan, joka yhdistää keuhkot sydämeen. Tämän vaikutuksena keuhkokanava laajenee ja loiset aloittavat kulkunsa sydämeen. 
  • Ei välttämättä ole oireita
  • Todettavissa verinäytteestä

Vaihe 3

Kolmannessa vaiheessa loiset etenevät oikeaan sydänkammioon. Koira oireilee yskimällä. Lisäksi koiralla esiintyy hengenahdistusta ja lievää oireilua sydämessä.

  • Oireina yskä, hengenahdistus ja sydämen lievä vajaatoiminta

Vaihe 4

Neljännessä vaiheessa tauti on vakavimmillaan. Loiset ovat levittäytyneet koko sydämen alueelle ja koiralla on vakavia kliinisiä oireita, kuten keuhkopöhö ja erilaisia sydänongelmia. Vaikka oireet ovat vakavia, on myös nämä kaksi viimeistä vaihetta mahdollista parantaa lääkityksellä.

  • Loiset levittäytyneet laajasti sydämeen ja verisuoniin
  • Vakavat kliiniset oireet, kuten keuhkopöhö ja sydänongelmat
  • Vaikka tauti on vakava, myös tässä vaiheessa hoito voi olla mahdollista

Toteaminen

Sydänmato voidaan todeta luotettavasti verikokeilla ja lisätutkimuksilla. Diagnostiikka voi sisältää:

  • sydänmadon antigeenitestit verestä
  • verenkuvan
  • sydämen ultraäänitutkimuksen
  • röntgenkuvauksen
  • EKG-tutkimuksen

Useita tutkimuksia tarvitaan taudin vaiheen ja vakavuuden arvioimiseksi. Eri vaiheet saadaan eriteltyä sydänmadon pikatestillä, verenkuvalla, tarvittaessa sydämen kuvantamisella (EKG, ultraäänitutkimus ja röntgen) sekä keuhkojen kuvaamisella. 

Sydänmatotauti voidaan määrittää veressä olevista loisen antigeeneistä (aine, joka saa aikaan vasta-aineiden muodostumisen elimistössä) ja/tai loisen toukkamuodoista.

Hoito

Nykyään sydänmatotautiin on olemassa tehokkaita hoitoja, mutta hoito on pitkä ja vaatii tarkkaa seurantaa. 

  • Sydänmatotartuntaa voidaan hoitaa Immiticide-injektiohoidolla (melarsomiini), joka on ainoa ajantasainen hoitomuoto sydänmatoon.
  •  Stronghold (selamektiini) -paikallisvaleluliuosta, Nexgard Spectra (milbemysiini- afoksolaneeri) -tablettia tai Simparica Trio (butyylihydroksitolueeni)-tablettia käytetään hoidon loputtua kerran kuukaudessa uusintatestiin saakka (6 kk). Tällä varmistetaan mahdollisesti kuolematta jääneiden mikrofilarioiden eli sydänmadon toukkien kehittyminen aikuisiksi, noin 20-30 cm:n pituisiksi madoiksi. 
  • Hoito tapahtuu asteittain, jotta loiset eivät kuolisi yhtä aikaa. Käsittely alkaa aikuisista loisista. 
  • 3-4 viikkoa myöhemmin käsitellään toukkamuodot.

Hoito sisältää usein:

  • esilääkityksen antibiooteilla 10–14 päivän ajan
  • maksansuojalääkityksen ja vitamiinit
  • tarvittaessa sydän- ja kortisonilääkityksen
  • Varsinainen hoito tehdään melarsomiini-injektioilla (Immiticide), joka on ainoa nykyaikainen sydänmadon aikuismuotoihin tehoava lääke.
  • Hoidon jälkeen käytetään kuukausittaisia estolääkkeitä (esim. selamektiini, milbemysiiniyhdistelmät) jopa 6 kuukauden ajan, jotta mahdolliset toukkamuodot saadaan hallitusti eliminoitua.

Loiset poistetaan asteittain, jotta niiden samanaikainen kuoleminen ei aiheuta koiralle hengenvaarallisia komplikaatioita.

Ehkäisy ja riskinhallinta

  • Riskialueilla matkustaville ja sieltä tuleville koirille suositellaan säännöllistä sydänmatoestolääkitystä
  • Estolääkitys estää toukkien kehittymisen aikuisiksi, mutta ei estä tartuntaa
  • Ennaltaehkäisy perustuu hyttysten levittämien toukkien hallintaan ja säännölliseen testaukseen

Lähteet

Hakala, L. & Keränen, P. 2013. Polvilumpion sijoiltaanmenon kirurginen korjaus koiralla käyttäen telauraproteesia – tapausselostus ja kirjallisuuskatsaus. Suomen Eläinlääkärilehti. 8/2013. Verkkodokumentti. Viitattu 29.12.2016.

Univet ja Zoetis Finland Oy. Matkalle lemmikin kanssa. Lemmikinomistajan opas. Viitattu 18.10.2016.

Orion Pharma Animal Health. Pyörömadot. Viitattu 29.9.2015.

SATHY Uutiset. 2003. Koirasi karvaton supervihollinen: sydänmato! Viitattu 29.9.2015

Wikström, B. & Öber, J. 2007. Koiran sairaudet. Otavan Kirjapaino Oy.

(Zoonoosi tarkoittaa, että tauti voi tarttua eläimestä ihmiseen. Ihomato voi tarttua ihmiseen hyttysen piston välityksellä, mutta ihminen ei ole loisen varsinainen isäntä.)

Yleiskuvaus

Dirofilaria repens eli koiran ihomato on hyttysten levittämä zoonoottinen loismato, joka elää koiran ihonalaiskudoksessa.

Dirofilaria repens eli koiran ihomato on samankaltainen loismato kuin tunnetumpi ”serkkunsa” Dirofilaria immitis eli sydänmato. Molemmat ovat hyvin kapeita, tyypillisesti noin 10-15 cm pitkiä loisia. Suurimpana erona on se että ihomato elää koiran ihonalaiskudoksessa, ei sydämessä tai verisuonistossa kuten sydänmato.

Esiintyvyys

Ihomatoa esiintyy erityisesti:

  • Etelä- ja Kaakkois-Euroopassa
  • Venäjällä
  • Baltian maissa

Suomessa ihomatoa on todettu pääasiassa ulkomailta tuoduilla koirilla. Ilmaston lämpeneminen ja hyttysten levinneisyyden lisääntyminen voivat kuitenkin mahdollistaa loisen leviämisen myös Suomessa tulevaisuudessa.

Tarttuvuus

Ihomato on zoonoosi, eli voi tarttua koirasta toiseen koiraan tai ihmiseen hyttysen piston välityksellä. Pitkän ja lämpimän kesäkauden aikana toukat voivat siirtyä toiseen ihmiseen tai koiraan toukkia kantavan hyttysen pistosta. Ihmisessä loinen ei kuitenkaan kehity aikuiseksi eikä siten lisäänny, mutta voi aiheuttaa ihoon tai silmään tulehduspesäkkeitä. On tärkeä huomioida, että koira ei voi levittää ihomatoa mitenkään muuten kuin hyttysen pureman välityksellä. Ihomato leviää joidenkin lihansyöjälajien kesken, mutta ei esimerkiksi tartu hevosiin.

Tartuntaketju:

  • Aikuinen ihomato vapauttaa nuoria madontoukkia ääreisverenkiertoon, josta hyttynen imee niitä itseensä imiessään eläimestä verta
  • Toukat jäävät hyttyseen ja kehittyvät siinä
  • Seuraavan piston yhteydessä toukat siirtyvät uuteen koiraan tai ihmiseen

Oireet

Ihomato on koiralla yleensä vähäoireinen tai täysin oireeton.

Usein loinen löydetään sattumalta esimerkiksi sterilisaation tai muun leikkauksen yhteydessä.

Mahdollisia oireita voivat olla:

  • ihonalaiset pienet tai suuremmat patit
  • lievät iho-oireet
  • pitkään hoitamattomana yleiskunnon heikkeneminen

Ihomato ei yleensä ole koiralle hengenvaarallinen.

Toteaminen

Ihomato voidaan todeta vasta, kun toukat ovat kehittyneet aikuisiksi, mikä voi kestää yli 6 kuukautta tartunnasta.

Toteamismenetelmiä ovat:

  • KNOTT-testi
  • PCR-testi

PCR-testillä voidaan määrittää:

  • loislaji (ihomato vai sydänmato)
  • toukkien määrä

Alle 6 kuukauden ikäisiä pentuja ei yleensä kannata testata, koska mahdollinen tartunta ei vielä näy tutkimuksissa.

Hoito

Ihomadon hoito on koiralla yleensä tehokasta ja hyvin siedettyä.

Hoito:

  • paikallisvaleluliuos (esim. Advocate) kerran kuukaudessa
  • hoitoaika yleensä noin 12 kuukautta

Toukat tuhoutuvat usein jo ensimmäisten hoitokertojen jälkeen. Pitkä hoitoaika johtuu loisen pitkästä elinkaaresta. Jos koiralla on ihonalaisia patteja, joissa madot ovat koteloituneet, eläinlääkäri voi suositella niiden kirurgista poistoa.

Hoidon aikana koira voi elää normaalia elämää. Hoidon kustannukset riippuvat koiran koosta (noin 20–60 € / kk).

Ehkäisy ja seuranta

Riskialueilta tulevat koirat tulee testata Suomessa yhdistyksen ohjeiden mukaisesti. Negatiivinen testitulos lähtömaassa ei sulje pois tartuntaa, jos se on ollut liian tuore. Testi suositellaan uusittavaksi 6–12 kuukauden kuluttua koiran kotiutumisesta.

Hyttysten välittämän tartunnan vuoksi ennaltaehkäisy perustuu loislääkityksiin ja seurantaan.

Koiran ihomato (video): https://www.youtube.com/watch?v=Dil3m6gPh2w

Lähteet

https://www.cdc.gov/parasites/dirofilariasis/biology_d_repens.html

https://parasitesandvectors.biomedcentral.com/articles/10.1186/s13071-018-3205-x

https://parasitesandvectors.biomedcentral.com/articles/10.1186/s13071-017-2499-4

https://www.movet.fi/tutkimukset/dirofilaria-repens-pcr-b/

https://www.ruokavirasto.fi/viljelijat/elaintenpito/elainten-terveys-ja-elaintaudit/elaintaudit/lemmikkielaimet/koirat/koirien-maahantuontiin-liittyvat-riskit/dirofilaria-repens/

(Zoonoosi tarkoittaa, että osa Ehrlichia-bakteereista voi tarttua myös ihmiseen. Tartunta vaatii kuitenkin aina infektoituneen punkin pureman – tauti ei tartu suoraan koirasta ihmiseen.)

Yleiskuvaus

Ehrlichioosi on punkkivälitteinen bakteeritauti, jonka aiheuttavat Ehrlichia-suvun riketsiabakteerit. Koirilla yleisin tautia aiheuttava bakteeri on Ehrlichia canis.
Bakteeri siirtyy koiraan pääasiassa ruskean koirapunkin (Rhipicephalus sanguineus) pureman välityksellä ja aiheuttaa kuumetaudin, joka voi muuttua pitkäaikaiseksi ja vakavaksi hoitamattomana.

Esiintyvyys

Ruskeaa koirapunkkia esiintyy maailmanlaajuisesti, mutta ehrlichioosia tavataan erityisesti:

  • Etelä-Euroopassa
  • Yhdysvalloissa
  • Etelä-Amerikassa
  • Aasiassa
  • Afrikassa

Suomessa ruskeaa koiranpunkkia on tavattu lähinnä sisätiloissa, koska se ei menesty kylmässä ympäristössä. Ruskean koirapunkin hävittäminen asunnosta voi olla haastavaa. Koska koirapunkki ei menesty luonnossa, on ehrlichioosin tartuntariski Suomessa erittäin pieni.

Tautia esiintyy pääasiassa koirilla, mutta sitä on todettu myös kissoilla. Ruskeaa koirapunkkia tavataan Suomessa joskus tuontikoirilla. Se imee verta kohteestaan ja liikkuu sen jälkeen vikkelästi piiloon esimerkiksi huonekaluihin tai rakenteisiin. Ruskea koirapunkki pärjää piilopaikassaan ilman uutta veriateriaa jopa yli vuoden, mikä tekee siitä vaikean hävittää. Jos kodissa havaitaan suuri määrä ruskeita koirapunkkeja, siivousavuksi kannattaa kutsua tuhoeläintorjunnan ammattilaiset. Koirasta ruskeat koirapunkit saa häädettyä eläinlääkäriltä saatavilla ulkoloishäätölääkkeillä.

Tarttuvuus

Ehrlichioosi tarttuu ainoastaan infektoituneen ruskean koiranpunkin pureman kautta. Tauti ei siis tartu suoraan koirasta toiseen tai koirasta ihmiseen ilman punkkivälitteistä tartuntaa. 

Punkin imiessä verta bakteeri siirtyy koiraan ja alkaa lisääntyä valkosoluissa. Osa Ehrlichia-lajeista (E. chaffeensis ja E. ewingii) voi tarttua myös ihmiseen, mutta tällöinkin tartunta vaatii punkin pureman.

Oireet

Ehrlichioosilla on kolme eri tautivaihetta, ja oireet voivat vaihdella suuresti. Koira voi myös olla pitkään täysin oireeton.

Yleisimpiä oireita ovat:

  • kuume
  • väsymys ja alakuloisuus
  • ruokahaluttomuus
  • laihtuminen
  • anemia

Taudin vaiheet

Akuutti vaihe

  • Alkaa yleensä 1–3 viikon kuluttua punkin puremasta
  • Kestää noin 2–4 viikkoa
  • Oireina kuume, väsymys, syömättömyys, liikkumishaluttomuus / jäykkyys, raajojen turvotus
  • Monet koirat paranevat tässä vaiheessa itsestään

Subkliininen vaihe

  • Vähäoireinen tai täysin oireeton
  • Voi kestää kuukausia tai jopa vuosia
  • Bakteeri jää elämään erityisesti pernaan
  • Lopulta koira joko eliminoi bakteerin elimistöstään tai ehrlichioosi siirtyy krooniseen eli pysyvään vaiheeseen.

Krooninen vaihe

  • Tauti ei enää parane itsestään
    • Krooninen vaihe voi olla lievä tai vakava
  • Oireet voivat uusiutua esimerkiksi stressin seurauksena
  • Oireita voivat olla:
    • voimakas laihtuminen
    • anemia
    • verenvuodot
    • neurologiset oireet
    • kuume
  • Verikokeissa voidaan havaita alhainen verihiutaleiden määrä, kun taas erilaisten valkosolujen (kuten granulo- ja monosyytit) määrä voi olla koholla. Tämän johdosta ehrlichioosi saatetaan sekoittaa leukemiaan. 
  • Krooninen ehrlichioosi voi myös kehittää muita sairauksia kuten niveltulehduksen tai munuaissairauden.

Toteaminen

Ehrlichioosi voidaan todeta:

  • vasta-ainemäärityksellä verinäytteestä
  • tunnistamalla bakteerin DNA:ta verinäytteestä

Tauti voidaan havaita jo noin viikon kuluttua tartunnasta. Testien perusteella ei kuitenkaan voida määrittää taudin vaihetta.

Hoito

Ehrlichioosia voidaan hoitaa antibiooteilla.

  • Hoito kestää yleensä noin kuukauden
  • Oireet helpottavat usein jo muutamassa päivässä
  • Hoito tehoaa parhaiten akuutissa vaiheessa

Kroonisessa vaiheessa hoidon ennuste on heikompi, ja tauti voi vaatia pitkäaikaista seurantaa.

Ehkäisy ja riskinhallinta

  • Puutiaisten puremien ehkäisy on tärkeintä
  • Koirille on saatavilla erilaisia punkkivalmisteita ja ulkoloishäätöjä
  • Riskialueille matkustavien koirien suojaus on erityisen tärkeää
  • Koiran turkki kannattaa tarkistaa päivittäin keväästä syksyyn

Lähteet

(Ekinokokkoosi eli Echinococcus multilocularis ei yleensä aiheuta koiralle oireita, mutta myyräekinokokkitartunta voi olla ihmiselle erittäin vakava sairaus.)

Yleiskuvaus

Ekinokokkoosi on heisimatojen aiheuttama loistauti. Ekinokokit ovat sisäloisia, jotka elävät pääasiassa lihansyöjien, kuten kettujen ja koirien, suolistossa. Tuontikoirien kannalta merkittävin laji on Echinococcus multilocularis, eli myyräekinokokki.

Ekinokokkilajeja tunnetaan yhteensä kahdeksan. Suomessa ainoa kotoperäisenä todettu laji on Echinococcus canadensis (aikaisemmin E. granulosus) eli hirviekinokokki, jota on tavattu lähinnä Itä-Suomessa. Myyräekinokokkia ei toistaiseksi esiinny pysyvästi Suomessa, mutta se on yleinen suuressa osassa Eurooppaa.

Esiintyvyys

Myyräekinokokki on yleinen useimmissa Euroopan maissa Suomea ja Norjaa lukuun ottamatta.

Koira voituoda suolistossaan loisen maista, joissa ekinokokki on yleinen, ellei asianmukaista lääkitystä ole annettu ennen Suomeen saapumista.

Tarttuvuus

Myyräekinokokin tärkein pääisäntä on kettu, mutta myös koira voi toimia pääisäntänä. Koira voi saada tartunnan syömällä loista kantavan väli-isännän, kuten myyrän.

Aikuiset madot elävät koiran suolistossa ja tuottavat munia, jotka poistuvat ulosteiden mukana ympäristöön.

Ihminen voi saada tartunnan:

  • ulosteiden saastuttamien elintarvikkeiden kautta
  • koiran turkkiin tarttuneiden munien välityksellä
  • huonon käsihygienian seurauksena

Oireet

Koiralla:

Ekinokokkitartunta ei yleensä aiheuta koiralle mitään oireita, eikä koira itse sairastu loiseen.

Ihmisellä:

Ihmisessä ekinokokkoosi on erittäin vakava sairaus. Loisen toukat muodostavat maksaan ja muihin elimiin kystia, jotka aiheuttavat kudostuhoa ja voivat hoitamattomana johtaa kuolemaan.

Taudin itämisaika ihmisellä on pitkä, keskimäärin 5–15 vuotta, minkä vuoksi tartunta voi olla pitkään huomaamaton.

Toteaminen

Koirien ekinokokkitartunta voidaan todeta ulostenäytteestä.  

Ihmisellä tauti todetaan kuvantamistutkimuksilla ja laboratoriokokeilla, usein vasta pitkälle edenneessä vaiheessa.

Hoito

Koirien osalta hoito perustuu ennaltaehkäisevään loislääkitykseen, ei varsinaiseen sairauden hoitoon.

Suomen maahantuontivaatimusten mukaan kaikki Suomeen matkustavat koirat on lääkitty heisimatoihin tehoavalla pratsikvanteli-valmisteella 1–5 vuorokautta ennen maahantuloa  ja annetusta lääkityksestä on oltava eläinlääkärin allekirjoittama merkintä koiran terveystodistuksessa

Ihmisellä ekinokokkoosin hoito on pitkä ja vaativa ja voi sisältää lääkitystä ja kirurgisia toimenpiteitä.

Ehkäisy

Ekinokokkoosin ehkäisy perustuu:

  • lakisääteiseen loislääkitykseen ennen Suomeen saapumista
  • hyvään käsihygieniaan
  • koirien estämiseen syömästä jyrsijöitä
  • säännölliseen loishäätöön riskialueilta tulevilla koirilla

Lähteet:

Ruokavirasto – Ekinokokit: https://www.ruokavirasto.fi/elaimet/elainten-terveys-ja-elaintaudit/elaintaudit/usealle-elainlajille-yhteiset-taudit/ekinokokit/  

Ruokavirasto – Kissojen, koirien ja Frettien tuonti https://www.ruokavirasto.fi/teemat/tuonti-ja-vienti/tuonti-eun-ulkopuolelta/elaimet-ja-elainperaiset-tuotteet/elaimet-ja-sukusolut/koirat-kissat-ja-fretit/koirien-kissojen-ja-frettien-tuonti/ 

Yleiskuvaus

Giardia on Suomessakin laajalti esiintyvä alkueläin, joka elää suolinukan pinnalla aiheuttaen pitkittynyttä ripulia, giardioosia, joka voi olla rajuakin. Giardia muodostaa suoleen kystia, jotka tuottavat taudinaiheuttajaa. Ihmisillä esiintyvä giardian genotyyppikokoelma tarttuu myös koiriin, kun taas koirilla ja muilla koiraeläimillä esiintyvä giardiakokoelma ei tartu ihmisiin. Osa giardiakokoelmista, joka ei ole kumpaakaan edellämainittua, tarttuu myös ihmiseen.

Tarttuminen

Giardia tarttuu kystien välityksellä. Tarttuakseen giardia tarvitsee limakalvokontaktin, eli se voi tarttua esimerkiksi koiranpennun syödessä tartuntaa kantavan koiran ulostetta tai saastuneen juomaveden myötä. Ihminen saa giardian useimmiten saastuneesta vedestä tai ravinnosta. Taudinaiheuttaja viihtyy kosteassa ja lämpimässä, muttei pidä kuumasta eikä kuivasta. Itämisaika on parista viikosta useisiin viikkoihin. 

Oireet

Giardian katsotaan kuuluvan eläimen normaaliflooraan ei luonnolliseen bakteerikantaan, mutta esimerkiksi stressitason nousu voi aikaansaada loisen voimakkaan lisääntymisen ja siten isäntäeläimensä oireilun. Yleisin oire on hyvin pahanhajuiset ilmavaivat ja ripuli, joskus oksentelu. Giardia diagnosoidaan kolmesta eri ulostenäytteestä, sillä taudinaiheuttajaa ei välttämättä ole jokaisessa näytteessä. 

Hoito

Axilur-sisäloishäätö (vaikuttava aine fenbendatsoli) tehoaa giardia-loiseen tehokkaasti. Uusintatartunnat kuitenkin ovat todella yleisiä. Kystat voivat säilyä ympäristössä jopa kuukauden, jos ympäristöä ei ole huolellisesti puhdistettu. 

Jos giardioosi pitkittyy eikä ripuli rauhoitu, voidaan hoidoksi tarvita eläinlääkäriltä antibioottikuuri. Eläimen pesua suositellaan, sillä loisia on saattanut tarttua myös eläimen turkkiin. Lääkehoidon lisäksi tulee huolehtia hyvästä hygieniasta ja huolehtia, ettei taudinaiheuttajaa jää ympäristöön. 

Tämä tarkoittaa, että kaikki ulosteet kerätään huolellisesti, kodin pinnat puhdistetaan, tarpeettomat lelut ja luut hävitetään ja tekstiilit, esimerkiksi koiran peti ja varusteet, pestään vähintään 60 asteessa. Koiran ei myöskään kannata antaa nuolla kasvoja hoidon aikana. 

Mikäli perheessä on muita lemmikkejä, tulee nämäkin lääkehoitaa. Normaali kolmen päivän fenbendatsolikuuri kuitenkin riittää, jos oireita ei ole. Lisäksi koira kannattaa pestä, sillä kystia saattaa olla myös turkissa. Myös muiden vieraiden eläinten kontaktin välttäminen (koirapuistot yms.) giardiatartunnan saaneen koiran kanssa on tärkeää.

Lähteet: 

MSD Veterinary Manual – Giardiasis https://www.msdvetmanual.com/dog-owners/digestive-disorders-of-dogs/disorders-caused-by-protozoa-in-the-digestive-system-of-dogs#Giardiasis_v3202945 

https://www.movet.fi/tutkimukset/giardia-ag-elisaf/

https://elainystavasilaakari.fi/2017/05/giardia

Ruokavirasto (Koiran giardioosi): https://www.ruokavirasto.fi/elaimet/elainten-terveys-ja-elaintaudit/elaintaudit/lemmikkielaimet/koirat/koiran-giardioosi/

(Zoonoosi tarkoittaa, että tauti voi tarttua eläimestä ihmiseen. Leishmania voi tarttua ihmiseen vektorien eli hietasääskien välityksellä, mutta ei suorassa kontaktissa koirasta ihmiseen.)

Yleiskuvaus

Leishmania on hietasääsken pistosta tarttuva alkueläinparasiitti, joka aiheuttaa leishmanioosia selkärankaisessa pääisännässä. Leishmania kuuluu Trypanosomatidae-heimoon, jonka lajeja on yli 50 ja joista ainakin 12 tiedetään tarttuvan koiraan. Koirilla merkittävin laji näistä on Leishmania infantum.

Loinen leviää elimistössä veren, imuteiden ja elinten kautta ja voi aiheuttaa yleisinfektion tai jäädä pitkäksi aikaa oireettomaksi.

Kaikki infektoituneet koirat eivät sairastu. Taudin puhkeaminen riippuu pitkälti koiran immuunipuolustuksen toiminnasta. Joskus tauti voi puhjeta vasta usean vuoden kuluttua tartunnasta.

Esiintyvyys

Leishmanioosia esiintyy kotoperäisesti eli endeemisesti erityisesti:

  • Välimeren alueella
  • Afrikassa
  • Lähi- ja Kaukoidässä
  • Väli- ja Etelä-Amerikassa

Ilmaston lämpeneminen on laajentanut hietasääskien elinalueita kohti pohjoista. Suomessa hietasääskeä ei toistaiseksi esiinny.

Tarttuvuus

Leishmanioosi tarttuu ensisijaisesti hietasääsken pureman välityksellä. Muita mahdollisia tartuntareittejä ovat verensiirrot, astutus (siemennesteen välityksellä) tai tartunta emältä pennulle. Myös muiden vertaimevien niveljalkaisten, kuten kirppujen ja ruskean koirapunkin, on todettu kykenevän toimimaan leishmanian vektoreina.

Tauti ei tartu suorassa kosketuksessa koirasta ihmiseen tai toiseen koiraan.

Läheskään kaikki koirat eivät sairastu infektiosta, vaan lopputulos riippuu koiran immuunipuolustuksen toiminnasta. Tartunta voi siis edetä yleisinfektioksi tai koirasta voi tulla oireeton kantaja, joka myöhemmin voi muuttua kliinisesti sairaaksi. On myös mahdollista. että koiran immuunipuolustus pystyy vastustamaan loisinfektiota.

Oireet

Leishmanioosin itämisaika on pitkä. Oireet voivat ilmetä 3 kuukaudesta jopa 7 vuoteen tartunnan jälkeen. Infektio voi pysyä pitkään piilevänä ja aktivoitua esimerkiksi stressin tai immuunipuolustuksen heikentymisen seurauksena.

Yleisimmät oireet:

  • heikkous ja väsymys
  • heikentynyt rasituksensietokyky
  • laihtuminen ja ruokahaluttomuus
  • lisääntynyt juominen virtsaaminen
  • imusolmukkeiden suurentuminen
  • kuumeilu ja kalpeat limakalvot

Iho-oireet esiintyvät jopa 56–90 %:lla sairastuneista ja voivat olla taudin ainoa oire:

  • kuiva, hilseilevä ja karvaton iho
  • muutokset erityisesti silmien ympärillä, kuonossa, korvissa, kyynärpäissä ja kintereissä
  • haavaumat ja kyhmyt
  • anturoiden kuivuminen
  • kynsien nopea kasvu

Lisäksi voi esiintyä ontumista, silmäoireita, nenäverenvuotoa, kielen haavaumia (leesioita), ripulia ja veristä ulostetta.

Toteaminen

Leishmanioosin yleisin diagnostiikkamenetelmä on vasta-ainetutkimus verestä.

Käytössä olevia testejä:

  • ELISA
  • IFAT
  • PCR verestä tai kudoksesta
  • pikatesti (vaatii usein varmistuksen ELISA- tai IFAT-testillä)

Tarvittaessa lisätutkimuksia voidaan tehdä:

  • ihomuutoksista
  • suurentuneista imusolmukkeista
  • selkäydinnesteestä
  • nivelnesteestä ontumaoireissa

Hoito

Leishmanioosia ei voida parantaa kokonaan. Hoito sisältää leishmania-alkueläimen toimintaa heikentävän lääkityksen ja toisinaan myös immuunijärjestelmää tukevan lääkityksen. Hoidon tavoitteena on oireiden hallinta ja taudin etenemisen hidastaminen. Hoidosta päättää aina eläinlääkäri.

Hoidon aloituksen jälkeen koiran vointi paranee yleensä, mutta toipuminen voi kestää kuukausia. Taudin uusiutuminen hoidon jälkeen on tavallista.

Leishmaniaa sairastavan koiran käyttäminen verikoekontrollissa (vasta-ainetesti ja tarvittaessa PCR, elinarvot) säännöllisin väliajoin on äärimmäisen tärkeää, jotta pysytään ajan tasalla leishmanian tilanteesta. Elinarvojen seuraaminen on tärkeää erityisesti munuaisten takia.

Seuranta ja ehkäisy

  • Leishmaniaa sairastavan koiran säännöllinen seuranta verikokein on erittäin tärkeää
  • Rescue-koirille suositellaan vasta-ainetestiä noin 6 kuukauden kuluttua Suomeen saapumisesta
  • Testi tulee tehdä välittömästi, jos koiralla ilmenee oireita, vaikka lähtömaan testi olisi ollut negatiivinen

Ehkäisy perustuu hietasääskien puremien ehkäisyyn riskialueilla, säännölliseen seurantaan ja varhaiseen diagnostiikkaan.

Lähteet:

Lisää tietoa aiheesta:

KOIRAN LEISHMANIOOSI kirjallisuuskatsaus, ELK Heini Gröning, Helsingin yliopisto 2018.

CVBD (endeemiset alueet)

(Zoonoosi tarkoittaa tautia, joka voi tarttua eläimestä ihmiseen. Leptospiroosi voi tarttua ihmiseen bakteereja sisältävän virtsan tai saastuneen ympäristön kautta.)

Yleiskuvaus

Leptospiroosi on bakteeritauti, jonka aiheuttavat Leptospira-suvun bakteerit. Leptospira-sukua pidetään yhtenä maailman laajimmalle levinneistä zoonoottisista bakteereista sekä maantieteellisesti että isäntäeläinkirjonsa vuoksi. Se voi tarttua moniin eläinlajeihin sekä ihmisiin. Bakteeri selviytyy parhaiten kosteilla ja lämpimillä alueilla.

Esiintyvyys

Leptospiroosia esiintyy maailmanlaajuisesti. Suomessa leptospiroosi on vielä harvinainen, mutta Baltian maissa sekä Keski- ja Etelä-Euroopassa tautia esiintyy enemmän. Ilmastonmuutos ja koirien lisääntynyt matkustaminen voivat lisätä tautitapauksia myös Suomessa. Tautia tavataan erityisesti alueilla, joilla on:

  • lämmin ja kostea ilmasto
  • runsaasti jyrsijöitä

Jyrsijät ovat leptospirabakteerien merkittävin kantajaryhmä, ja ne levittävät bakteeria ympäristöön virtsan kautta.

Tarttuvuus

Leptospiroosi tarttuu, kun bakteereja pääsee elimistöön:

  • ihon haavaumien kautta
  • limakalvojen kautta (esim. suu, silmät)

Tartunta tapahtuu tyypillisesti:

  • suorassa kontaktissa saastuneeseen virtsaan
  • bakteereilla saastuneen veden tai maaperän kautta

Koirilla tartunta on todettu myös:

  • emolta pennulle istukan kautta
  • puremien välityksellä

Oireet

Leptospiroosin itämisaika koiralla on noin viikko. Tämän jälkeen bakteerit voivat levitä useisiin elimiin, erityisesti munuaisiin ja maksaan.

Taudinkuva vaihtelee bakteerin serotyypin sekä bakteerikannan ja tartunnan saaneen eläinyksilön mukaan. Infektio voi olla:

  • oireeton
  • lievä
  • äkillinen ja vakava
  • krooninen

Mahdollisia oireita ovat:

  • kuume ja yleinen kipu
  • lihaskivut ja haluttomuus liikkua
  • väsymys ja alakuloisuus
  • ruokahaluttomuus
  • oksentelu ja ripuli
  • yskä ja eritevuoto kuonosta
  • keltaisuus
  • muutokset virtsaamistiheydessä tai virtsan määrässä 
  • tumma tai verinen virtsa
  • munuais- ja maksatulehdukset

Vakavissa tapauksissa tauti voi johtaa yleisinfektioon, monielinhäiriöön ja kuolemaan. Koirilla tauti ilmenee yleisimmin munuais- ja maksatulehduksina.

Toteaminen

Leptospiroosin toteaminen on haastavaa, sillä oireet voivat muistuttaa monia muita sairauksia.

Yleisimmät tutkimusmenetelmät ovat:

  • virtsan PCR-tutkimus, jolla etsitään bakteerin perimää
  • verinäytteestä tehtävä vasta-ainemääritys

Hoito

Leptospiroosia hoidetaan antibiooteilla. Hoidon onnistuminen riippuu siitä, kuinka varhain hoito aloitetaan.

Vaikeissa tapauksissa tarvitaan lisäksi tukihoitoa, kuten nesteytystä ja munuais- tai maksatoiminnan seurantaa.

Ehkäisy ja riskinhallinta

  • Rokottaminen vähentää merkittävästi kliinisen taudin riskiä.
  • Koiran leptospiroosia ei seurata aktiivisesti Suomessa. Rokotusta kuitenkin suositellaan erityisesti koirille, jotka matkustavat alueille, joilla leptospiroosia esiintyy runsaasti.
  • Rokotus antaa suojan kliinistä tautia vastaan mutta ei estä mahdollista bakteerin kantajuuden kehittymistä.
  • Vältetään seisovista vesistä juomista riskialueilla.
  • Hyvästä hygieniasta huolehtiminen ja jyrsijäkontaktien estäminen.

Lähteet: 

Liiallinen antibioottien käyttö on lisännyt resistenttien bakteerien esiintymistä ja niistä onkin tullut maailmanlaajuisesti kasvava ongelma sekä ihmisillä että eläimillä.

Antibioottiresistenssi tarkoittaa sitä, että bakteeri on vastustuskykyinen eli resistentti jollekin tietylle antibiootille ja näin ollen antibiootti ei tehoa siihen. Bakteeri voi olla lääkeaineille resistentti joko luonnostaan tai hankitun ominaisuuden kautta. Liiallinen antibioottien käyttö on lisännyt resistenttien bakteerien esiintymistä ja niistä onkin tullut maailmanlaajuisesti kasvava ongelma sekä ihmisillä että eläimillä. Resistenttien bakteerien lisääntyminen vaikeuttaa infektioiden hoitoa, koska hoitoon tavallisesti käytetty antibiootti ei enää tehoa. Ensisijainen tavoite onkin vähentää näiden bakteerien esiintyvyyttä ja leviämistä. Paras tapa ehkäistä resistenttien bakteerien yleistymistä on vähentää antibioottien käyttöä. Esimerkiksi toistuvissa iho- ja korvatulehduksissa tulisi ensisijaisesti selvittää altistava syy ja hoidettava se.

Koirilla merkityksellisimmät resistentit kannat ovat MRSP, MRSA ja ESBL. Kirjainyhdistelmät kertovat bakteerien ominaisuuksista. MRSP, MRSA ja ESBL ovat zoonooseja eli ne voivat siirtyä eri lajien välillä, eläimeltä toiselle, eläimeltä ihmiselle, ihmiseltä eläimelle tai ihmiseltä ihmiselle. Kantaja voi olla myös oireeton eli hänellä on elimistössään resistentti bakteeri, mutta ei bakteerin aiheuttamaa tulehdusta. (Helsingin Yliopisto 7.10.2020)

Koiralta kantajuus voidaan selvittää sivelynäytteestä tehtävällä bakteeriviljelyllä. Viljelystä tehtävästä herkkyysmäärityksestä selviää myös ne antibiootit jotka yhä tehoavat bakteeriin. Tämän avulla myös resistenttien bakteerien aiheuttamat infektiot voidaan usein hoitaa herkkyysmäärityksen pohjalta tehdyllä hoitosuunnitelmalla. Eläin voi myös vapautua kantajuudesta ajan myötä. (Evidensia 24.4.2019)

Riskiryhmässä resistenttien bakteerien kantajuudelle ovat tuontikoirat sekä koirat joilla on kroonisia iho- ja korvasairauksia tai -tulehduksia, joihin ovat joutuneet syömään useita antibioottikuureja. Eri maiden antibioottikäytännöt ja mahdollisesti runsaampi antibioottien käyttö lisää mahdollisuutta moniresistenttien bakteerien valikoitumiselle.

MRSP (metisilliinille resistentti Staphylococcus pseudintermedius)

Staphylococcus pseudintermedius on koiran iholla ja limakalvolla elävä bakteeri joka on hyvin yleinen terveillä eläimillä, mutta voi aiheuttaa myös infektioita, yleisimmin iho- ja haavatulehduksia. Myös luu- ja nivelinfektiot sekä virtsatietulehdukset ovat mahdollisia. MRSP ei aiheuta infektioita tavallista S. pseudintermediusta herkemmin, mutta mahdollisten tulehdusten hoito hankaloituu kun tehoavia antibiootteja on vähemmän. Terveelle eläimelle MRSP ei ole vaarallinen. MRSP-bakteeria esiintyy usein koirilla, jotka ovat syöneet paljon antibiootteja esimerkiksi iho- ja korvatulehduksiin. Näiden koirien katsotaankin kuuluvan riskiryhmään. Tutkimusten perusteella on arvioitu, että noin 10 % riskiryhmään kuuluvista koirista kantaa MRSP- bakteeria. (Ruokavirasto)

MRSP leviää yleensä eläinten välisessä kontaktissa, mutta saattaa kehittyä myös antibioottihoidon myötä. Se voi levitä myös ruokakuppien, harjojen, lelujen tai ihmisten käsien ja vaatetusten kautta koirasta toiseen. Tämän vuoksi eläinlääkäriasemilla MRSP-kantajaa hoidetaan kosketuseristyksessä. Ihmiseen MRSP siirtyy todennäköisesti hyvin lyhytaikaisesti eikä ihminen yleensä sairastu MRSP:n aiheuttamaan tulehdukseen, maailmalla on raportoitu vain harvoja yksittäisiä sairastapauksia. Kun perheessä on MRSP:tä kantava koira on todennäköistä, että perheen muut koirat ovat myös kantajia.

ESBL (extended-spectrum beta-lactamase)

ESBL-entsyymiä tuottava bakteeri on resistentti monille antibiooteille ja tästä syystä yleisimmin käytetyt antibiootit eivät tehoa bakteerin aiheuttamiin infektioihin ja ne ovat usein vaikeammin hoidettavissa. Yleisimmin entsyymiä tuottaa Escherichia coli – tai Klebsiella pneumoniae –bakteerit, joita löytyy terveiden koirien ja kissojen limakalvoilta ja suolistosta. E. coli on tavanomainen infektion aiheuttaja esim.virtsatietulehduksissa. (Evidensia 24.4.2019)

ESBL on yleinen myös mm. ulkomailla matkustaneilla ihmisillä, esim Aasiassa matkustaneista 70% kantaa suolistossaan ESBL-bakteeria matkalta palatessaan (Lääkärilehti 25.11.2013). ESBL-kantajuus saattaa siirtyä lemmikistä omistajaan tai omistajasta lemmikkiin eritteiden välityksellä ja lähikontaktissa (naaman nuoleminen, lemmikki nuolee astiat jne).

MRSA (metisilliiniresistentti staphylococcus aureus)

MRSA on beetalaktaamiantibiooteille vastustuskykyinen stafylokokkibakteeri. MRSA-kantajuus on koirilla harvinaista, mutta ihmisillä yleisempää. Koiraan se on voinut siirtyä jostain toisesta eläinlajista tai ihmisestä, koska Staphylococcus aureus ei kuulu koiran normaaliin mikrobistoon, kun taas ihmisellä, hevosella ja kissalla S. aureus on normaali iho- ja limakalvobakteeri. S. aureus voi aiheuttaa etenkin iho- ja haavainfektioita. (Helsingin Yliopisto 7.10.2020)

Hygieniaohjeita koiran omistajalle

1. Käsihygienia: Kädet tulee pestä runsaalla vedellä ja saippualla ennen koiran hoitotoimenpiteitä ja niiden jälkeen, ennen ruuanlaittoa ja ruokailua ja aina ulkoa saavuttaessa.

2. On hyvä estää koiraa nuolemasta ihmisen kasvoja tai mahdollisia haavoja.

3. Koiran ruoka- ja juoma-astiat tulisi pestä kuumalla vedellä ja pesuaineella päivittäin.

4. Moniresistentin bakteerin aiheuttama haava-/korva-/ihotulehdus tms.: Tulehtunutta aluetta käsiteltäessä käytetään kertakäyttöisiä hanskoja ja kädet pestään saippualla ennen ja jälkeen hanskojen käytön. Haavataitokset laitetaan suoraan roskiin, ei lattialle tai pöydälle. Eritetahrat imeytetään paperiin, ja alue puhdistetaan yleispuhdistusaineella ja desinfiointiaineella.

5. Koiran suuta ja peräaukon aluetta käsitellessä on hyvä käyttää kertakäyttöhanskoja.

6. Koiran jätökset on syytä kerätä. Erityisen tärkeää tämä on ESBL-kantajien kohdalla, sillä bakteeri leviää ulosteen välityksellä. Näin estät myös esimerkiksi suolistoloisten leviämisen.

(Helsingin Yliopisto 7.10.2020- ELL Katarina Eskola, Helsingin yliopiston eläinlääketieteellinen tiedekunta, kliinisen mikrobiologian laboratorio YESLAB, syyskuu 2020)

Lähteet

https://www2.helsinki.fi/fi/tutkimusryhmat/yeslab-kliinisen-mikrobiologian-laboratorio/elainlaakarille/elaimen-omistajalle

https://evidensia.fi/hoitovinkit/multiresistentit-bakteerit-lemmikeilla-esbl-mrsp-ja-mrsa

https://www.ruokavirasto.fi/viljelijat/elaintenpito/elainten-laakitseminen/moniresistentit-bakteerit/usein-kysyttya-mrspsta/

https://www.ruokavirasto.fi/viljelijat/elaintenpito/elainten-laakitseminen/moniresistentit-bakteerit/usein-kysyttya-esblsta/

https://www.laakarilehti.fi/ajassa/ajankohtaista/esbl-yleinen-aasian-matkaajilla

Teksti: Rekku Rescue ry

(Parvovirus ei ole zoonoosi. Koirien parvovirus ei tartu ihmisiin.)

Yleiskuvaus

Parvovirus on koirilla erittäin herkästi tarttuva virustauti, joka vaikuttaa erityisesti suolistoon ja vastustuskykyyn. Tauti on yleisin alle 6 kuukauden ikäisillä pennuilla, mutta myös rokottamattomat aikuiset koirat voivat sairastua.
Parvovirus on vakava sairaus, ja hoitamattomana se voi johtaa erityisesti pentujen ja huonokuntoisten koirien kuolemaan.

Esiintyvyys

Parvovirusta esiintyy maailmanlaajuisesti, myös Suomessa. Tartuntaa esiintyy jatkuvasti koirapopulaatioissa, vaikka rokotukset ovat yleisiä.
 Rescue-koirilla riskiä lisää puutteellinen rokotushistoria sekä olosuhteet, joissa useat koirat elävät lähekkäin. 

Tarttuvuus

Parvovirus tarttuu koirasta toiseen pääasiassa virusta sisältävän ulosteen välityksellä. Tartunta voi tapahtua myös epäsuorasti saastuneiden eli virusta sisältävien pintojen ja varusteiden kautta. Virusta voi kulkeutua ympäristöön myös mm. koiran turkissa, ihmisten vaatteissa, kenkien pohjissa tai käsissä. 

Virus on erittäin kestävä ja säilyy tartuntakykyisenä ympäristössä pitkään. 

Oireet

Parvoviruksen oireet voivat kehittyä nopeasti ja olla voimakkaita. Tyypillisiä oireita ovat:

  • voimakkaasti heikentynyt yleiskunto
  • kuume
  • ruokahaluttomuus
  • oksentelu
  • usein voimakas ja verinen ripuli

     

Pennuilla tauti voi edetä nopeasti hengenvaaralliseksi.

Toteaminen

Parvovirus todetaan yleensä:

  • ulostenäytteestä tehtävällä pikatestillä
  • eläinlääkärin kliinisen tutkimuksen perusteella

     

Tarvittaessa tehdään lisätutkimuksia koiran yleiskunnon ja nestetasapainon arvioimiseksi.

Hoito

Parvovirukseen ei ole suoraa virusta tappavaa lääkettä. Hoito on oireenmukaista ja sisältää yleensä:

  • tehostettua nesteytystä
  • antibiootteja bakteeritulehdusten ehkäisyyn
  • pahoinvoinnin ja kivun hoitoa

     

Nopea hoito parantaa merkittävästi ennustetta.

Ehkäisy ja riskinhallinta

  • Säännöllinen rokottaminen on tehokkain keino ehkäistä parvovirusta
  • Pennut tulee suojata tartunnalta, kunnes rokotussarja on valmis ja suoja ehtinyt muodostua
  • Hyvä hygienia ja sairastuneiden koirien eristäminen ovat tärkeitä tartuntojen ehkäisyssä

     

Responsible Rescue -sitoutuneet yhdistykset antavat koirille lähtömaassa yhdistelmärokotteen (parvo, penikkatauti ja tarttuva maksatulehdus) kahdesti.

 

Lähteet: 

(Zoonoosi tarkoittaa tautia, joka voi tarttua eläimestä ihmiseen. Rabies tarttuu syljen välityksellä, tavallisimmin pureman kautta.)

Yleiskuvaus

Rabies eli raivotauti on viruksen aiheuttama vakava keskushermostosairaus. Taudin aiheuttaa rabiesvirus, joka kuuluu Lyssavirus-sukuun. Rabies voi tarttua kaikkiin nisäkkäisiin, myös ihmisiin.

Oireiden puhjettua rabies johtaa käytännössä aina kuolemaan. Suomessa rabies kuuluu lakisääteisesti vastustettaviin eläintauteihin. Virus tarttuu syljen välityksellä.Tartunnan saa tyypillisesti puremistilanteissa, kun ihon rikkoutuessa syljessä olevaa virusta siirtyy verenkiertoon.

Esiintyvyys

Rabies esiintyy maailmanlaajuisesti, erityisesti Aasiassa ja Afrikassa. Euroopassa tautia esiintyy edelleen joissakin maissa pääasiassa villieläimissä.

Suomi on ollut vuoden 1991 jälkeen raivotautivapaa maa. Tämän jälkeen Suomessa on todettu rabies kahdella kotieläimellä: vuonna 2003 Virosta tulleella hevosella ja vuonna 2007 Intiasta laittomasti tuodulla koiranpennulla. Näissä yksittäistapauksissa kukaan ei saanut tartuntaa. 

Euroopan alueella todetut tapaukset dokumentoidaan WHO:n sivuille (https://www.who-rabies-bulletin.org/site-page/queries), jossa voi tehdä hakuja eri ajanjaksojen ja eläinlajien perusteella.

Tarttuvuus

Rabies tarttuu syljen välityksellä. Tartunta tapahtuu tyypillisesti:

  • pureman kautta
  • harvemmin, jos sylkeä pääsee avoimeen haavaan tai limakalvolle
  • joissakin tilanteissa myös raapaisusta

On tärkeää osata hakeutua terveydenhuoltoon aina pureman tai raapaisun jälkeen rabiesmahdollisuutta epäiltäessä. 

Rabies ei tartu ilmassa, kosketuksessa tai normaalissa yhdessäolossa ilman sylkikontaktia. Tästä johtuen tartunta- ja altistumistilanteet ovat yleensä selkeästi tunnistettavia. Tämä estää laajojen tartuntaketjujen syntymisen.

Oireet

Rabieksen itämisaika on tavallisesti 2–7 viikkoa, mutta se voi vaihdella. Virus vaikuttaa voimakkaasti keskushermostoon. 

Rabies esiintyy kahdessa päämuodossa:

Raivoisa muoto

  • äkillinen aggressiivisuus
  • hyökkäily ja pureminen (Koira voi mm. hyökkäillä raivokkaasti purren joko elottomia esineitä, toisia eläimiä tai ihmisiä kohti.)
  • levottomuus ja poikkeava käytös

Hiljainen muoto

  • vetäytyminen
  • apaattisuus
  • heikkous

Molemmissa muodoissa esiintyy usein:

  • nielemisvaikeuksia
  • runsasta kuolaamista
  • alaleuan ja silmien roikkumista

Taudin edetessä eläin halvaantuu ja kuolee.

Rabieksen alkuoireet voivat muistuttaa montaa muuta sairautta. Rabieksen mahdollisuus olisi hyvä pitää mielessä, jos eläin on tullut maasta, jossa rabiesta esiintyy ja sillä on mitä tahansa oireita.

Toteaminen

Elävän eläimen tartuntaa ei voida luotettavasti todeta, joten diagnoosi perustuu oireisiin ja taustatietoihin. Rabiestartunta voidaan varmistaa vasta kuoleman jälkeen eläimen aivoista otetusta kudosnäytteestä.

Hoito

Rabiekseen ei ole parantavaa hoitoa eläimillä. Oireiden puhjettua tauti johtaa kuolemaan. Ihmisillä taudin puhkeamista voidaan ehkäistä immunoglobuliinihoidolla ja rokotussarjalla, jotka aloitetaan 24 tunnin kuluessa tartunnasta.

Ehkäisy ja riskinhallinta

  • Rabies voidaan ehkäistä tehokkaasti rokottamalla
  • Suomeen matkustavalle koiralle tulee antaa vähintään 21 vrk ennen tuontia raivotautirokotus hyväksytyllä valmisteella. 
  • Joiltakin alueilta tuotaessa tulee lemmikillä olla todistus hyväksytystä rabiesrokotevasta-ainetestistä, joka osoittaa rokotuksen riittävän tehon
  • Rokotuksesta tulee olla merkintä lemmikkieläinpassissa tai muussa rokotustodistuksessa.
  • Eläimen tulee olla tunnistusmerkitty ennen rokotusta
  • Alle 12 viikon ikäisiä eläimiä ei saa rokottaa

Lähteet